Sunnuntaikahvit ja ajatuksia expatelämästä

Olin jo aiemmin ollut yhteydessä Abu Dhabissa asuviin suomalaisiin, ja sitä kautta sain kutsun Suomen suurlähettilään asunnolle sunnuntaikahveille. Meitä oli siellä alle parikymmentä naista, ja meitä yhdistää se, että syystä tai toisesta asumme nyt tässä kaupungissa, kaukana Suomesta. Kaikki kertoivat miten pitkään olivat olleet Abu Dhabissa, osa oli ollut täällä jo kymmenenkin vuotta, ja osa oli ollut vasta muutamia kuukausia. Osa oli asunut jo vuosia eri maissa. Pääasiassa täällä olevat naiset ovat tulleet miehensä työn mukana, mutta kyllä täältä löytyy oman työn perässäkin tulleita naisia. Joka tapauksessa, tosi mukavaa päästä tutustumaan “kohtalotovereihin”, sillä vertaistuki ja suomen puhuminen voivat joskus olla aivan korvaamattomassa asemassa. Oli myös mukava tavata Suomen suurlähettiläs, joka on aloittanut työssään täällä viime syyskuussa.

Kahvittelun lomassa eräs nainen kertoi väitöskirjastaan, jonka oli tehnyt expatpuolisoista vuonna 2006. Väitöskirjan tekoa varten oli haastateltu useita expatpuolisoita, ja kyselty heidän elämästään, ajatuksistaan, tunteistaan, parisuhteista ja monista muista asioista. Jos nyt muistan oikein, niin väitöskirjassa kävi ilmi, että itseasiassa se uuteen maahan ja kulttuuriin sopeutuminen ei ole “se juttu”, vaan itse expatelämään sopeutuminen. Olen “ollut pois omasta tutusta elämästäni” nyt reilun kuukauden, josta vasta muutamia päiviä täällä “pysyvämmässä paikassa”. Allekirjoitan ihan täysin sen, että sopeutuminen on hankalaa. On tosi erikoista elää maassa, missä on ihan erilaisia sääntöjä, byrokratia on raskasta ja  asioiden eteenpäin vieminen riippuu suurinpiirtein siitä, millaisella tuulella virkamies on. Jumankauti täällä ei ole paikoilla eikä ihmisillä edes osoitteita. Enkä ole aina varma, ketä on sopivaa katsoa silmiin ja ketä ei. Ja minua puhutellaan aina nimellä “Madam”. Silti näitäkin asioita merkittävimmiksi sopeutumisen kohteiksi ovat tulleet parisuhde ja sen dynamiikka, perhe- ja ystävyyssuhteet sekä ajankäyttö.

Väitöskirjassa puhuttiin myös siitä, miten suomalaisnaiset kokevat turhautumista ja jonkinlaisen identiteetin kriisin, kun heidät on kasvatettu siihen että nainenkin käy töissä, ja yhtäkkiä ollaan tilanteessa jossa nainen onkin kotirouva ja mies perheen pää ja elättäjä. Se riippuvuus miehestä tuntuu pahalta, sillä suomalaiset naiset on kasvatettu niin itsenäisiksi. Tätä samaa identiteetin kriisiä ei ole niin voimakkaasti esim. saksalaisilla ja ranskalaisilla naisilla, sillä näissä maissa kotiäitiys ja kotirouvana oleminen on yleisempää. Monille ihmisille identiteetti muodostuu joltain osin myös työn kautta, ja ainakin itsestäni tunnistan tämän. 

Vaikka väitöskirjassa käytiin paljon läpi expatelämään liittyviä negatiiviseksi koettuja asioita, löytyi sieltä myös niitä positiivisia juttuja. Moni puhui vapauden tunteesta, siitä että on aikaa perheelle ja parisuhteelle, on aikaa opiskella ja toteuttaa itseään. Vielä omalle kohdalleni ei ole osunut oikein näitä positiivisia tunteita asiaan liittyen, mutta toivon että pääsen niihin kiinni kun tässä kuluu hieman aikaa. Toistaiseksi tämä kaikki näyttäytyy minulle “seikkailuna” ja elämänkokemuksena, mitä arvostan kyllä. On myös suorastaan ihanaa, kun valoa on paljon.

Parvekkeelta oli melkoiset näkymät.