This is the world we live in

Jaoin eilen jutun vuoden takaisesta vierailustani Hampurin joulutoreille. Maanantaina illalla kuitenkin Berliinin eräällä joulutorilla tapahtui isku, joka kamaluudessaan jäljittelitteli viime kesän Nizzan terroritekoa, ja sai aikaan ihan eri fiilikset mitä illasta joulutorilla voisi ajatella.

Ensimmäistä kertaa terrori-isku “tuli minua lähelle”, kun sarjakuvalehti Charlie Hebdon konttoriin iskettiin Pariisissa 2015. Mies oli silloin matkalla lentokentälle, ja minä istuin vakavana työpöytäni ääressä Suomessa ja toivoin että kaikki menisi hänen paluumatkallaan hyvin. Sen jälkeen terrori-iskuja on ollut jo niin useita, etten enää ihan selvästi edes muista muista yksityiskohtia. Bataclan oli meille molemmille se pahin, se joka tuli eniten liki. Hyökkäyksen tapahtuma-aikaan mies istui eräässä porilaisessa baarissa iltaa kavereidensa kanssa. Sitten soi puhelin “Anna, put the TV on. I’m coming home. Now.” Avasin TV:n ja suurinpiirtein haukoin henkeäni. Koko juttu meni ihan yli ymmärryksen. Konserttisalissa oli kavereiden kavereita ja miehen parhaan ystävän veljen tyttöystävineen piti olla keikalla mukana. Joskus puoli kolmelta yöllä selvisi, että hän oli ollut niin väsynyt, että oli päättänyt jättää keikan väliin, ja oli ollut nukkumassa tapahtuma-aikaan. Minä vain itkin kun kuulin tämän, olin jo pelännyt pahinta. Sinä yönä meillä ei nukuttu, ja aamupalapöydässä istui kaksi vakavaa ja väsynyttä ihmistä.

Maailmankuvani ja ystäväpiirini on laajentunut parin viime vuoden aikana, ja sain huomata myös sen, että aina kun jossain tapahtuu pahoja asioita vähän isommassa mittakaavassa, saan aina olla huolissani, onko joku ystävistäni siellä. Ystäväni olivat läsnä Brysselissä, Nizzassa, Pariisissa ja pitkin Ranskaa, Ankarassa ja Istanbulissa, Saksan monissa kaupungeissa ja muualla Euroopassa. Mies matkustaa säännöllisen epäsäännöllisesti Turkkiin, joka kieltämättä nostaa välillä mieleeni kauhukuvia. Toistaiseksi ketään ystävistämme ei ole loukkaantunut iskuissa, mutta mm. Turkin vallankaappausyrityksen seurauksena eräs ystävistämme oli ja on edelleenkin hengenvaarassa, koska kuuluu nykyistä hallitsijaa vastustavaan ryhmittymään.

Parin päivän päästä lennän Pariisiin. En jää sinne, vaan suuntaamme melkein heti vähän rauhallisemmalle alueelle Poitiersiin. Ei Ranskaan matkustaminen pelota, eikä edes lehdissä pyörinyt otsikko siitä, että Ranskassa on korkeampi terrorin uhka kuin koskaan, ole muuttanut meidän suunnitelmia suuntaan tai toiseen, vaikka eihän sinne mitenkään erityisen hyvin fiiliksin lähde. Elämä on silti arkea, juhlaa ja läheisten kanssa vietettyä aikaa. Omassa olohuoneessa terrorin uhka ei ole läsnä, on vain omat läheiset. Ja vaikka varuillaan olo on varmasti istutettu kaikkiin, niin elämä aina jatkuu päivästä toiseen, koska sen on tehtävä niin.

Näiden viikkojen jälkeen voi palata taas Abu Dhabiin. Olkoon siellä vaikka mitä ärsyttäviä juttuja byrokratiasta alkaen, niin turvallisuudessa se pesee kaikki maat missä olen käynyt, myös Suomen. Ei haittaa valvonta rajalla, netissä ja puhelimissa, kun tiedän että ne ihmiset mahdollistavat sen ettei iskuja tapahdu, ja minä voin osallistua erilaisiin tapahtumiin ja kävellä yksin kaduilla vaikka keskellä yötä ilman pelkoa. Kovat rangaistukset lienevät myös hyvä pelote rikollisuuden kitkemiseksi, mutta ikävä kyllä näihin aivopestyihin tyyppeihin ei taida maalliset pelotteet toimia.

Huomenna jatkamme iloisemmissa, tai ainakin erilaisissa merkeissä! :)