Muutimme tähän kotiimme muutaman hotellissa asutun kuukauden jälkeen huhtikuun lopulla, ja vaikka tavarat löysivät paikkansa nopeasti, tuntui tämä niin väliaikaiselta, että emme saaneet tauluja seinille.
Kesällä Suomessa - ja toisten nurkissa ollessani päätin, että jahka pääsen takaisin omaan kotiini, niin paikat tauluille on päätettävä ja verhotkin oli aika saada tankoihin, vaikka verhottomuuteenkin oli ehtinyt jo hyvin tottua. Näinpä sitten vietimme yhden päivän taulun paikkoja mittaillen ja laskeskellen, ja saimme vihdoin taulumme ja peilimme seinille sekä verhot ikkunoihin. Tai siis katsoimme paikat ruuveille, mutta meidän piti soittaa huoltoyhtiön miehet poraamaan reiät seiniin. Samana päivänä saapui kaksi miestä poraamaan reikiä. Ruuvinlaittajista toinen oli selvästi mestari ja toinen oppipoika. Mestari käytti porakonetta, ja oppipoika ojensi ruuveja. Huoltoyhtiön miesten kanssa on kyllä niin mielenkiintoista keskustella, kun he puhuu englantia vähän niin ja näin, tai ainakin puhuvat sitä niin vahvasti murtaen intian / jonkun muun maan aksentilla, että nytkin vaikka puhuimme monesti, olin aika pihalla siitä, mitä olimme puhuneet.. Keskustelu menee suurinpiirtein näin “Madam.. --- -- -- --- -- “ “I´m sorry, what?” “OK” “Ok, Madam?” “OK.” No mutta, taulut saatiin seinille ja Euroopan kartasta vähän esittelin myös että mistä päin olemme kotoisin ja mietittiin sitten, missä kohtaa Intia ja Pakistan olisivat, jos karttamme jatkuisi taulun reunojen yli.
Nyt jälkikäteen ajateltuna on vaikea ymmärtää, miksi emme tehneet tätä sisustuksen valmiimmaksi saattamista jo heti muutettuamme, sillä kotoisuus tässä asunnossa nousi kohisten. Ystäväni mietiskeli, että ehkä olen nyt sitten hyväksynyt täällä olon ja pysymisen, kun pystyin tekemään kodista oikeasti kodin. Tämä ajatus on varmasti oikeilla jäljillä.
No comments:
Post a Comment